skip to Main Content
Jouluiset Terveiset Bialystokista!

Jouluiset terveiset Bialystokista!

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Mielenkiintoinen viikko takana, hyviä keskusteluja ja verkostoitumista, Qartion mission edistämistä ja asioiden sopimista ensi vuodeksi.

Valmistavan teollisuuden kasvuvoima Puolassa näyttää todella ehtymättömältä, useat kumppanit suunnittelevat laajentumista, tehdashalleja on harjakorkeudessa ja tilauskirjat hyvässä iskussa. Panostukset huippuluokan tuotantoteknologiaan sekä tuotannon ohjauksen kehittäminen tuntuvat olevan myös korkealla prioriteettilistalla. Puolassa ei todellakaan jäädä tuleen makaamaan kun globaali kilpailu tiukkenee vuosi vuodelta.

On mukava pistää vuotta pakettiin positiivisissa merkeissä, on selvää että ensi vuonna haetaan vielä isompaa vaihdetta pesään ja jatketaan oman toimintamallin kehittämistä samaan suuntaan kuin ennenkin, tavoitteena kaikkien osapuolten menestyminen.

Lopuksi vielä kiitokset Vilnan Europcarin henkilökunnalle, siellä muistettiin jälleen kanta-asiakasta jouluisella tervehdyksellä, asiakkaan muistaminen lämmittää mieltä ja muistuttaa itseäkin siitä että kumppanit ja asiakkaat pidetään aina tyytyväisinä.

T: Arto

 

Back To Top